Maanantai on monelle se päivä kun on pakko taas mennä töihin ja usein maanantait tuntuvat raskailta. Mulla ei ole mitään maanantaita vastaan, päinvastoin. Mutta onhan maanantaisin usein vähän käynnistymisvaikeuksia. Ota aksatreenit maanantaihin niin päivä ei voi koskaan olla huono, vaikka meidän treenit ei kyllä aina kovin kaksisesti menisikään. Silti maanantait on aina pelastettu kun pääsee aksaamaan ja lenkkeilemään hyvässä seurassa.
Parit viimeiset treenit on sujuneetkin hyvin. Suurin onnistuminen on ollut siinä, että me teemme yhdessä rataa. Pidempään meillä on ollut jo huikean hyviä pätkiä, mutta meno on ollut hyvin ailahtelevaista ja emme aina ihan ole samalla radalla. Samojen aitojen sisäpuolella toki, mutta Shokilla on välillä oma visio kuinka sitä rataa juostaan.
Shokki pieniraivoapina täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Sille on kerrottu, että kahden vuoden iässä voisi pikkuhiljaa harkita pientä aikuistumista, mutta en usko että ymmärsi. Äitini synttärionnittelut viesti "Pikkutermiitille lämpimät halaukset ja onnittelut koko perheelle kun olette selvinneet jo noin pitkälle" kuvaa varmasti parhaiten meidän kahta viimeistä vuotta.
Mun piti kirjoittaa Teille juoksukontaktiseminaarista, mutta nyt tekeekin mieli hehkuttaa näitä ihania kevätkelejä. Ja nyt tietenkin jollain pessimistisuomalaisella tulee mieleen, että kyllä se takatalvi sieltä vielä tulee. Tulkoon, se ei meidän nautiskelua himmennä. Tein tänään töitä kotoa käsin ja pojat viettivät suuremman osan päivästä pihalla puuhaten. Ilma oli ihan superlämmin auringossa. Itse tein sisällä töitä ja vain hymyilin kun pojat nauttivat ja näyttivät niin onnellisilta pihalla leikkien ja auringossa nukkuen.
Osallistuimme tammikuun alussa Isabelle Emmanuelsson-Oreniuksen juoksukontaktiseminaariin Ojangossa. Ennen kuin käyn läpi seminaarin antia, ajattelin kertoa meidän tähänastisesta taipaleesta juoksupuomin parissa. Opettaako juoksupuomi vai 2on2off taitaa olla melko kuuma puheenaihe. Shokki ei varmasti ollut montaakaan kuukautta vanha, kun meiltä kysyttiin jo minkälainen puomi meille tulee. Se ei todellakaan ollut vielä mielen päällä millään tavoin. Vasta reilun vuoden iässä, kun saimme loistavia uutisia kropasta kuvien muodossa, sitä uskalsi uhrata ajatuksia tälle asialle.
Tiesin ja luotin kyllä, että osaan opettaa nopean ja varman 2on2offin puomille. Samalla tiesin myös miten paljon täysiä 20n2offiin juokseminen nopealla koiralla kuluttaa koiraa. Hypyt kuluttavat jo aivan tarpeeksi koirien etuosaa, joten miksi haluisin tieten tahtoen kuluttaa koiraani yhtään enempää. Toinen seikka oli kriteereihin liittyvä. Mikäli Shokilla olisi 2 on2off ja kisaisimme varsinkin isoissa kisoissa niin totta hitossa varmastikin vapauttaisin sen jo hieman ennen pysäytystä. Treeneissä pysähdytään ja kisoissa saakin eri aikaan vapautuksen. Reilua koiralle? Ei mielestäni. Yksi seikka on myös, halu kehittyä ohjaajana. Olen jo opettanut useammalle koiralle pysähdykset puomille. Juoksupuomin opettaminen taas haastaisi myös itseäni ja toki janoan oppia uusia asioita.
Osa suositteli meille Silvia Trkmanin metodia, jonka kyllä itse torppasin heti alkuun. Ensinnäkään se ei oikein sovi omiin koulutusmetodeihini sekä koirani tuntien tiesin, ettei se tule kyllä toimimaan Shokin tapauksessa. Se ilmeisesti toimii osalla, mutta itse haluan pitää selkeämmät kriteerit kouluttaessani. Silvian kriteerissa tähdätään vauhtiin ja Shokin tuntien sen kanssa täytyy saada ymmärrys ennen vauhtia. Koen tämän myös koiraystävällisemmäksi tavaksi. Myös kaikenlaiset keinotekoiset metodit olivat ehdoton nounou (länget, bumperit, boxi).
Shokki siis aloitteli reilun 1,5 vuoden iässä syksyllä juoksupuomitreenit. Aloitimme matolle kohdetyöskentelynä, mutta siirryttyämme juoksemaan puomin alastuloa, jätin hyvin nopeasti maton jo pois. Meille ehdoton oli, että sain omalle pihalle parin kuukauden ajaksi puomin lainaan. Halusin päästä tekemään usein lyhyitä toistoja ja tämä ei olisi onnistunut ilman puomia omassa pihassa.
Hommat lähti melko klassisesti eli ensin puomin alastulo maahan, siitä ämpärin päälle ja siitä vielä maxipöydän päälle. Näiden sujuessa siirryimme kokonaiseen matalaan puomiin. Melko nopeasti siirryimme jo täyskorkeaan puomiin. Meidän puomissa oli siis neljä eri korkeutta matkan varrella. Treenatessamme puomia rupesin lisäämään esteitä jo ennen ja jälkeen melko nopeasti vaikka puomi ei ollut vielä täyskorkea, jotta koira ei liikaa ehdollistuisi namiautomaattiin.
Radan osana puomi oli muutaman kerran ja loppuvuodesta testasimme puomia jo ensimmäisen kerran kisoissa mölliradalla. Ensimmäisellä radalla koira hieman "kiehui" ja loikkasi härskisti, ei osunut edes kynnen päällä kontaktialueelle. Ennen kuin ehdin edes nähdä ja reagoida niin myös koira huomasi virheensä ja oli jo kääntynyt puomille takaisin ja kävi tekemässä oikeaoppisen alastulon. Toisella mölliradalla tuli hyvä osuma puomille. Tapaninpäivän epiksissä saimme jo molemmilla radoilla hyvät osumat.
No miksi sitten halusimme osallistua seminaariin? Vaikka Shokin puomi on melkoisen varma, kuitenkin takaraivossani kyti ajatus, että haluisin osumat vielä hieman alemmas. Tämähän on täysin oma virheeni ollut, olen alusta asti palkannut sitä kaikista osumista. Koirahan on siis tehnyt kokoajan täysin oikein. Halusin siis päästä kuulemaan Isabellen mielipiteen puomistamme.
Hyvin paljon olen yrittänyt ehtiä juoksupuomivideoita katsomaan. Suomalaisten videoita katsellessa melko usein (ei tietenkään kaikilla) koira hyppää alas kontaktialueelta. Kyllä ne varmastikin usein osuu kontaktialueelle, sitä en epäile, mutta silti koirat hyppää alas kontaktialueen yläosasta. Itse haluan koiran juoksevan alas. Minulla pieni minikoira ja osuessaan vain kontaktialueen yläosaa, loikka näyttää noin pienellä koiralla isolta loikalta. Näin myös tuomarilla nousee näin ollen käsi herkemmin, vaikka koira osuisikin. Kokeneimpien mukaan myös usein se koiran osuma tuppaa siitä helposti nousemaan, joten haluan vielä tässä vaiheessa lähteä asiaan puuttumaan enkä vuoden päästä kun totean että osuma on noussut.
