torstai 13. huhtikuuta 2017

So Out of comfort zone


Apuva. Nyt ollaan niin out of the comfort zone. Ensimmäisiin kisoihin on ilmottu ja ensimmäiset kisat on jo huomenna Turussa. Meinasi vain jäädä heti ekat kisat väliin. Käytiin maanantaina treeneissä joissa pudotti kaksi rimaa, molemmat oikealle kääntymisessä. Shokki niin harvoin pudottelee (ja nekin yleensä mun piikkiin) niin osasin kyllä epäillä heti jotain. Saimme onneksi heti tiistaille vielä fyssari-ajan ja takareisi oikealta puolelta olikin jumissa. Se saatiin hoidettua niin hyvin, että hyvin uskaltaa huomenna startata. Mikäli koira ei tunnu hyvältä huomenna niin kisat voi onneksi jättää yhteen rataan. 

Esteiden osalta muuten olen hyvin luottavaisin mielin, mutta kepit on vasta viime kuussa aloitettu. Niiden toimiminen kisatilanteessa on siis vielä hyvin suuri kysymysmerkki. Viime perjantaina käytiin testaamassa keppejä kisatilanteessa ATT:n epiksissä. Siellä ne ainakin toimi ja Shokki paineli hienon voittonollan kisaavien radalla. Virepuoli onkin sitten yhtä suurta kysymysmerkkiä ja sitä mennään harjoittelemaan. 

Shokki tuossa vaan leikkii pääsiäispupunsa kanssa eikä yhtään vielä tiedä mitä sen pään menoksi on huomiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti